Jos lapsen kasvojen lepoasento näyttää poikkeavalta tai suun ja kasvojen alueen toiminnot eivät suju aivan normaalisti, voi kyse olla orofakiaalisesta häiriöstä. Orofakiaaliset häiriöt ovat suun ja kasvojen alueen rakenteellisia ja toiminnalliset häiriöitä, jotka voivat vaikuttaa kasvojen muotoon, kasvojen asentoon, syömiseen, juomiseen ja nielemiseen, hengittämiseen sekä puhumiseen.
Rakenteelliset ja toiminnalliset häiriöt ruokkivat helposti myös toisiaan. Rakenteellinen poikkeama, yli- tai alipurenta, voi häiritä suun ja kasvojen toimintoja. Virheelliset kasvojen alueen toiminnot voivat vuorostaan häiritä kasvavien hampaiden sijoittumista sekä purentaa.
Useimmiten orofakiaaliset häiriöt johtuvat useista erilaisista tekijöistä. Geneettinen perimä voi vaikuttaa kasvojen ja suun rakenteeseen, lihasvoimaan sekä neurologisiin tai kehityksellisiin poikkeamiin. Persoonallisuuteen, aistiherkkyyksiin ja tottumuksiin liittyvät syyt taas saattavat aiheuttaa epätavallista imeskelyä, pureskelua, hampaiden narskuttelua sekä leukojen voimakasta yhteenpuremista. Myös allergiat sekä laajenneet kita- ja nielurisat voivat estää normaalia nenähengitystä.
Yleisimpiä toiminnallisia orofakiaalisia häiriöitä ovat kielen työntyminen ulos suusta tai hampaita vasten, huulien tahaton auki jääminen lepoasennossa sekä kykenemättömyys hengittää nenän kautta eli suuhengitys. Häiriöt eivät aina vaikuta puheeseen, mutta usein häiriöön voi liittyä vaikeuksia tuottaa oikein s-, t-, d-, r-, n- ja l-äänteitä. Häiriön vakavuus riippuu pääosin siitä, kuinka kauan sitä tuottava toiminta tai ongelma on jatkunut.
Häiriöepäilyn vuoksi tutkimuksiin päätyvät lapset ovat yleensä vähintään 4-vuotiaita, mutta jo 3-vuotiaan lapsen kanssa voidaan alkaa poistaa tai vähentää ympäristötekijöitä, jotka ylläpitävät tai edistävät halua ylläpitää vauva-ajan käyttäytymismalleja, kuten tutin ja peukalon imemistä.
Orofakiaalisia häiriöitä voidaan kuntouttaa myofunktionaalisilla kuntoutusmenetelmillä, joiden keskeisenä tavoitteena on parantaa kuntoutujan nielemis- ja artikulaatiomalleja. Kuntoutuksessa lisätään lapsen tietoisuutta suun ja kasvojen alueen lihaksista ja niiden toiminnasta sekä suun ja kielen asennoista ja liikkeistä. Jokaiselle kuntoutujalle valmistellaan yksilöllinen harjoitusohjelma, jonka avulla pyritään lisäämään lihasten voimaa ja koordinaatiota. Samalla harjoitellaan myös oikeita artikulointi-, nielemis- sekä syömismalleja.
Orofakiaalisia, myofunktionaalisia häiriöitä kuntoutetaan yleensä moniammatillisella tiimillä, jossa on ainakin hammaslääkäri sekä myofunktionaalisen menetelmän hallitseva puheterapeutti. Tarvittessa mukana arvionnissa voivat olla oikomishammaslääkäri sekä ylähengitysteiden tukkoisuuden tutkiva yleislääkäri. Hammaslääkärit tutkivat ja arvioivat häiriön vaikutusta hampaiden asentoihin, ienpintoihin sekä hampaiden puhkeamiseen. Puheterapeutti arvioi ja kuntouttaa asiakkaan mahdollista nielemishäiriötä, puheen tai artikulaation häiriötä ja/tai huulten puristusvoimaa.
Kuntoutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä perheen kanssa ja sen lähtökohtana on, että terapiassa saavutetut käytöksen muutokset pyritään saamaan osaksi päivittäisiä rutiineja ja automaattista käytöstä. Perheen palaute kuntoutuksen edistymisestä on tärkeää.
Kuntoutuksen apuna voidaan käyttää myös harjoitteluvälineitä, kuten Hallen levyä muistuttavaa Faceformeria. Faceformeria suositaan erityisesti sen käyttömukavuutta lisäävän pehmeyden, imemällä aikaan saatavan suun alipaineen sekä huulien lihasvoimaharjoittelun helppouden vuoksi. Faceformerilla on myös oma terapiamenetelmänsä, johon sertifioidutaan Sabine Berndsenin myofunktionaalisen terapian koulutuksissa.
Tutustu Sanamaailman myofunktionaaliseen kuntoutukseen kouluttautuneihin terapeutteihin!
Sabine Berndsen toimii Sanamaailman kouluttajana, tule tutustumaan koulutuksiimme!
Tarvitsetko Faceformerin?
Lähteitä ja lisätietoa:
Paul-Brown, D. (2003) teoksessa R. Kent (toim.): “The MIT Encyclopedia of communication disorders”.
Bernthal, J.E & Bankson, N.W (1994): Child phonology: characteristics,
assessment and intervention with special populations.
