Pienen lapsen änkytys – normaaliako?

Lukuisat lapset puhuvat leikki-iässä sujumattomasti.  Lyhytaikainenkin puheen sujumattomuus voi olla vanhemmalle ahdistavaa ja aiheuttaa surua ja huolta lapsen kehityksestä. Aiemmin sujuvasti puhuneen lapsen puheen muuttuminen äkillisesti tai vähitellen juuttuvaksi ja toistelevaksi on pysäyttävää, ja monet vanhemmat kaipaavat tilanteessa välittömästi apua. Kokemus siitä, että lapsi menettää jo osaamansa taidon, sujuvan puheen, voi olla ahdistava.  Tilannetta pahentaa se, ettei kukaan voi tietää, kauanko puheen korjaantuminen vie aikaa.

Vielä nykyisinkin perheiltä kuulee kaikuja 1940-luvulla vallalla olleesta aatesuunnasta, jonka mukaan änkytys syntyy vanhemman kiinnittäessä lapsen puheen normaaliin sujumattomuuteen (tauot, lauseiden, lauseenosien ja sanojen toistot) huomiota niin, että lapsi alkaa itsekin panna asian merkille. Tämän myötä lapsen puheen sujumattomuus vahvistuisi (Wendell Jonhsonin diagnosogeeninen teoria). Myös netin keskustelupalstat tänä päivänäkin pursuvat kirjoituksia siitä, kuinka lapsen änkytykseen ei pidä kiinnittää lainkaan huomiota. 

Vanha käsitys siitä, että lapset usein kasvavat ulos änkytyksestään pitää kuitenkin edelleen paikkansa. Tutkimusten mukaan n. 80 %:a lapsista, joiden puheessa esiintyy änkytystä, pääsee vaivasta kokonaan eroon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että änkytyksen häviämistä voisi jäädä odottelemaan. Toisinaan voi vielä tavata perheitä, joissa lapsen änkytys on jatkunut useamman vuoden ajan ilman puheterapian käynnistymistä. Puheterapiaa lapsi tarvitsee, jos änkytyksen ensi-ilmaantumisesta on kulunut puolisen vuotta. Välillä puheterapiaa tarvitaan jo aiemmin, jos lapsen puhetilanne on erittäin hankala tai jos tilanne huolestuttaa perhettä kovasti. Useimmiten ensimmäisinä kuukausina änkytyksen ilmaannuttua puheeseen riittää kuitenkin lapsen vanhempien kanssa keskusteleminen ja perheen ja esim. päivähoidon ohjaaminen.

Änkytyksen jatkuvuus ja oireen pitkittyminen voidaan usein tunnistaa riskitekijöiden avulla. Tiedetään, että lähisuvussa esiintyvä pitkäkestoinen änkytys, änkytyksen alkaminen 3,5-vuotiaana tai myöhemmin, sekä änkytyksen jatkuminen yli 6-12 kk ovat pitkittyvän änkytyksen vaaranmerkkejä.  Samoin pojilla änkytyksen pitkittyminen on todennäköisempää kuin tytöillä. Mikäli lapsella on puheen ja kielen kehityksessään myös muita pulmia, kuten epäselvää puheen tuottoa tai kielellisiä pulmia, on tilanne otettava tavallista vakavammin. Mitä useampi riskitekijä lapsella on, sitä nopeammin puheterapian on syytä käynnistyä. 

Änkytys on monesti pulma, joka jää lapsen kehitysseulassa vaille huomiota. Änkytysoire vaihtelee, lapsi ei ehkä puhu neuvolassa tai puhuu vain lyhyillä lauseilla. Änkytyshän muutenkin vaihtelee määrällisesti ja laadullisesti tilanteesta toiseen ja kausittainkin, joten pulman tunnistaminen ja hoitoon ohjautuminen riippuvat paljon siitä, kuinka selkeästi vanhemmat ottavat asian vastaanotolla esille. Ensin siitä pitäisi vain uskaltaa puhua lapsen kuullen!

Puheterapiaan ohjautuminen edellyttää nykyisin monilla paikkakunnilla lähetettä (yksityissektoria lukuun ottamatta). Änkyttävän lapsen oirekuva voi muuttua nopeasti, muutamassa päivässä puhetilanne voi vaikeutua tai helpottua suuresti. Välillä tapaan perheitä, joiden kohdalla tulee mieleen tarve suoranaisesta päivystysajasta. Nopea, välitön avunsaanti lasta ja vanhempia huolestuttavassa tilanteessa voi laukaista tilanteen ja auttaa vanhempia suhtautumaan tilanteeseen neutraalisti ja supportiivisesti. Vanhempi on harvoin huolissaan aivan turhaan. Vaikka änkytys olisikin ohimenevä ja kestäisi vaikka vain muutaman viikon, on huoli todellinen ja siihen pitää vastata.

Kirjoittaja on erikoispuheterapeutti, joka on erikoistunut puheen sujuvuuden häiriöihin.

Lue lisää: Yairi, E. & Ambrose, N. G. (2004) Early Childhood Stuttering. For Clinicians by Clinicians.