Miten tukea lukihäiriöisen itsetuntoa?

Ääneen lukemisen tilanne on kohta edessä, lukihäiriöistä jännittää jo ehkä etukäteen. Hän miettii, onnistuuko hän tällä kerralla lukemaan. Hän ajattelee ehkä keskittyvänsä ja lukevansa hyvin rauhallisesti. Tai ehkä hän käy omaa luettavaa kohtaa mielessään läpi yhä uudelleen ja uudelleen. Hän saattaa myös miettiä, nauravatko kaverit hänelle, jos hän ei onnistu? Mitä opettaja ajattelee, jos hän lukee hyvin hitaasti? Entä jos hän yrittäisikin lukea nopeammin, vaikka tietää, että silloin tulee helposti virheitä? Mitä opettaja siitä sitten ajattelisi? Pitääköhän opettaja minua huonompana tai laiskana oppilaana? Pitävätköhän kaverit minua tyhmänä? Olenkohan hyväksytty luokassa?

Lukihäiriö saattaa vääristää minäkuvaa

Lukihäiriö ei aiheuta ongelmia pelkästään lukemiseen ja kirjoittamiseen. Lukihäiriö voi aiheuttaa oppilaalle myös emotionaalisia, sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia, kuten huonommuuden ja turhautumisen tunteita. Hänen mielessään voi pyöriä myös kysymyksiä, että miksi juuri minulle lukeminen ja kirjoittaminen ovat vaikeita? Miksen minä opi samalla tavoin kuin muut?

Lukihäiriöinen voi tuntea itsensä erilaiseksi kuin muut oppilaat. Muut eivät ehkä hyväksy lukihäiriöistä sellaisena kuin hän on, jolloin hänestä saattaa helposti tulla syrjitty, joka on yksi koulukiusaamisen muoto. Nämä tapahtumat voivat jättää lukihäiriöiselle arpia ja ahdistavia muistoja. Pahimmassa tapauksessa nämä johtavat mielenterveydellisiin ongelmiin. Syrjimisen vuoksi lukihäiriöiselle voi myös muodostua negatiivinen kuva omasta itsestään, joka vaikuttaa oppilaan minäkuvaan ja siten myös hänen kykyynsä oppia ja toimia sosiaalisissa tilanteissa.

Ryhmän hyväksyntä tukee oppilaan itsetuntoa

Sosiaalinen hyväksyntä on tärkeää lukihäiriöisen itsetunnolle. Hyväksyvä sosiaalinen yhteisö vahvistaa ryhmään kuuluuden tunnetta, joka on myös yhteydessä oppilaan myönteiseen minäkuvaan. Erityisesti kouluikäiset ovat hyvin alttiita kavereiden mielipiteille ja jokainen haluaa tulla hyväksytyksi. Kouluikäisen oppilaan syrjintä ja koulukiusaaminen voivat olla hyvinkin haavoittavia kokemuksia ja jättää pysyvät muistot.

Opettajan keskeinen rooli 

Opettaja voi tukea sekä ryhmän hyväksyntää että lukihäiriöiden itsetuntoa merkittävästi. Lukihäiriön varhainen havaitseminen ja tukikeinojen aktiivinen tarjoaminen tarjoavat lukihäiriöiselle mahdollisuuden potentiaaliaan vastaaviin suorituksiin sekä itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa tukeviin myönteisiin oppimiskokemuksiin. Opettaja voi olla hyödyllistä kertoa luokalle mistä lukihäiriössä on kyse, jotta muut oppilaat ymmärtävät miksi lukeminen ja kirjoittaminen voivat olla toisille vaikeampia.

Lukihäiriöisellä on usein muita vahvuuksia

Lukihäiriö ei ole kiinni oppilaan älykkyydestä, eikä se tee oppilaasta tyhmää. Yleensä lukihäiriöinen on hyvin lahjakas jossain muussa kuin luku- tai matemaattisissa aineissa. On myös poikkeuksia, joissa lukihäiriöinen oppilas on erittäin lahjakas esimerkiksi äidinkielessä tai matematiikassa. Kuten on tullut aikaisemmin ilmi, niin jokainen on oma yksilönsä eikä lukihäiriö ilmene kaikilla samanlaisena. Onnistumisen ja menestymisen kokemukset joissakin toisissa aineissa vahvistavat oppilaan itsetuntoa.

Kannustetaan lukihäiriöistä vaikeuksista huolimatta saavuttamaan unelmiaan ja uskotaan heihin yhdessä. Erityisesti lukihäiriöinen kaipaa sitä, että ympärillä olevat ihmiset uskovat hänen taitoihin ja kykyihin sekä antavat mahdollisuuden oppimiseen omalla tavalla.

Kirjoittaja on puheterapeutti, joka teki pro gradu -tutkielmansa lukihäiriön yhteydestä oppilaan itsetuntoon.

Miten ruoka-allergiat vaikuttavat puheenkehitykseen?

Laajat ruoka-allergiat saattavat hidastaa pienen lapsen puheen kehittymistä

Pienten lasten ruoka-allergiat ovat yleinen pitkäaikaissairaus Suomessa. Ruoka-allergiat ovat usein pahimmillaan lapsen ollessa noin 12 kuukauden ikäinen. Juuri samassa iässä lapsen puheen ja syömistaitojen kehitys on yleensä kovassa vauhdissa. Vakavista ja laajoista ruoka-allergioista kärsivillä lapsilla näiden taitojen kehitys joskus kuitenkin etenee hitaammin kuin ikätovereilla - miksi?

Aiemmassa Sanojen maailman blogikirjoituksessa (Taustalla taitava suu) on ansiokkaasti kuvattu lapsen oraalimotoristen, eli suun alueen lihasliikkeisiin perustuvien toimintojen kehittymistä. Syömistaitojen normaalin ja ikätasoisen kehittymisen on havaittu olevan tärkeä edellytys sille, että myös lapsen puheen taitojen kehitys käynnistyy.

Puheen kehitys tarvitsee paloja purtavaksi ja tunnusteltavaksi

Hyvin allergisella lapsella saattaa ruokavalion ollessa niukimmillaan olla käytössään vain 4-6 kiinteää ruoka-ainetta. Näiden lasten ruokien määrää laajennettaessa vanhempia ohjataan kokeilemaan kaikki uudet kasvikunnan tuotteet käsiteltyinä tutun ruoan seassa, jotta allergeenit pilkkoutuvat tehokkaammin. Ruoka-aineen käsittelyllä tarkoitetaan pakastamista, keittämistä, soseuttamista, mehustamista ja vastaavia toimenpiteitä.

Uusi kasvis, marja tai hedelmä siis useimmin vähintään keitetään ja soseutetaan ennen kuin sitä hyvin pienenä määränä annetaan lapselle. Koska kokeiltava ruoka-aine on yleensä soseutettu, usein myös varsinainen ruoka-annos, johon se sekoitetaan, on sosemainen. Lisäksi lapsen suhde ruokaan on voinut muuttua hyvin herkäksi ikävien ja pelottavienkin allergiaoireiden jälkeen. Lapsi saattaa kokea tutun sosemaisen ruoan turvallisena ja vaatii koostumuksen säilyttämistä sellaisena. Vanhemmat, jotka ennen kaikkea haluavat nähdä lapsensa syövän, kasvavan ja pysyvän hengissä, toimivat lapsen vaatimusten mukaisesti.

Ilmeisesti ainakin osittain näiden seikkojen vuoksi vaikeimmin allergisten lasten ruokavalio pysyy koostumukseltaan sosevoittoisena usein pitkään. Tämä menettely palvelee lapsen ja perheen etua allergiaoireiden välttämisessä, mutta syömistaitojen kehityksen kannalta siinä piilee riski. Syömisen luonnolliset herkkyyskaudet ovat vaarassa ohittua, jolloin pienen suun taidot ruoan käsittelyssä eivät välttämättä pääse kehittymään niin tehokkaiksi kuin niiden iänmukaisesti pitäisi.

Tärkeää suun aistimuksia ja sitä kautta suun liikkeitä kehittävää toimintaa on myös suulla tunnusteleminen. Ihmiskehon tiheintä ja monipuolisinta sensorista eli aistitietoa tuottavat alueet sijaitsevat juuri suun ja nielun alueella. Suulla tunnustelu alkaa kehittyä siitä, kun lapsi oppii pistämään omat sormet suuhunsa. Tämän jälkeen vuorossa ovat usein äidin ja isän sormet, joita vauvasta on myös hauska tavoitella suuhun. Suulla tunnustelun kautta lapsi oppii hahmottamaan esimerkiksi kovan ja pehmeän, sileän ja karhean erot puhumattakaan eri tavaroiden kokoeroista. Esineiden suuhun laittamisen, siten erilaisiin aistiärsykkeisiin tutustumisen ja tämän pohjalta oraalimotoristen liikkeiden harjaantumisen katsotaankin olevan merkittävä varhaisvaihe lapsen syömistaitojen kehittymisen ketjussa.

Knobby-purulelu on suunniteltu lasten oraalista kehitystä tukevaksi.
Sen pinnassa on aistimuksia tarjoavat nypyt ja pieni tuttia korvaava uloke,
 joka tyydyttää lapsen imemisen tarvetta.

Syömisen ja oraalimotoriikan herkkyyskaudet

Syömisen harjoittelu tapahtuu useimmissa perheissä tavallisen elämän ohessa ilman sen suurempaa huomiota. Lapsi saa alkaa syödä nestemäistä ravintoa kiinteämpää ruokaa ja tutkia uusia makuja 4–6 kuukauden iässä. Hän on valmis siirtymään sileän soseen maistelusta karkeamman ja rakeisemman ruoan käsittelyn harjoittelemiseen, kun syödessä ilmenee kielen sivuttaisia liikkeitä ja leuan pyöriviä liikkeitä. Yleensä tämä tapahtuu noin 6–7 kuukauden iässä. Samaan ajankohtaan yhdistyy myös lapsen pureskelutaitojen kehitys, jonka katsotaan käynnistyvän noin 7 kuukauden iässä. Alussa pureskelu on varsin mussuttavaa lapsen vielä opetellessa ruoan käsittelyä suussa. Myös lasista/mukista juomista voi alkaa harjoitella jo 6 kuukauden ikäisen lapsen kanssa.

Lapsen suun motoriikan ja syömistaitojen kehittymisen kannalta kriittisenä ikänä pidetään toista ikävuotta, josta puhutaan myös syömistaitojen kehittymisen herkkyyskautena. Lapsen pureskelutaitojen katsotaan saavuttavan vakiintuneen kaavan jo noin 12 kuukauden iässä. Tosin tämän jälkeen muun muassa pureskelun nopeutuminen jatkuu vielä pitkään. Syömiseen liittyviä ikäkausikohtaisia taitoja on tutkittu paljon. Esimerkiksi leuan vinoittaiset (diagonaaliset) liikkeet, jotka siirtävät ruokaa hampaisiin, onnistuvat yleensä 15 kuukauden iässä. Puolentoista vuoden ikäisen lapsen voi odottaa osaavan jo lusikoida ruokaa itse ja viedä sitä suuhun. Leuan pyörivät liikkeet (rotaatiopurenta) lapsi hallitsee yleensä noin 19–24 kuukauden iässä. Suunnilleen samoihin aikoihin lapsi alkaa jo hallita huulion sulkemisen syödessään ja nielaistessaan sekä osaa juoda itse mukista tai lasista. Tyypillisesti kehittyvän lapsen kielenliikkeet ovat kehittyneet nopeiksi kahden vuoden iässä ja viimeistään 3-vuotiaana lapsi osaa syödä itse ja käyttää myös haarukkaa.

Miten autan allergista lasta tavoittamaan tarvittavat taidot?

Myös vakavasti allerginen lapsi tarvitsee suulla tunnustelun mahdollisuuksia kehittääkseen taitojaan. Tällaisia ärsykkeitä olisi hyvä tarjota allergiselle lapselle jopa enemmän kuin tyypillisesti kehittyvälle lapselle, jotta pikkuisen suun aistimukset ja esimerkiksi kielen liikkeet kehittyisivät normaalisti. Vanhempien on hyvä hankkia lapselle erilaisia puruleluja, mutta lapsen voi antaa maistella myös monenlaisia arkielämän esineitä turvallisuuden rajoissa (kuten keittiötyövälineet ja lapsen omat lelut sekä esim. soittimet). Purulelujen suhteen on hyvä tarkistaa että niissä on erilaisia pintoja tunnusteltavaksi ja runsaasti erilaisia muotoja, kuten koloja ja kiemuroita. Kielen liike kehittyy monipuolisesti lapsen tutkiessa erilaisia vaihtelevia muotoja. Puruleluja onkin nykyään saatavilla mm. ketjuina, renkaina ja jopa koruina.

Purukorut kulkevat kätevästi mukana.
Kuvassa Textured Chew -purukoru.

Allergisen lapsen vanhempien on hyvä tietää sosemaisen ruokavalion pitkittymisen riskit. Heti kun mahdollista (lapsen ikä ja kokonaiskehitys huomioiden) lapselle olisi hyvä pyrkiä tarjoamaan sormiruokia soseaterian ohessa tai sen jälkeen. Ei välttämättä joka aterialla, mutta aina silloin tällöin perheen voimavarojen mukaan. Lähes jokaiselle lapselle löytyy jotain, mitä voi tarjota myös pehmeänä palana, esimerkiksi keitettyä parsa- tai kukkakaalta, banaania, vesimelonia tai muuta hedelmää, mustikoita, lapsen omaa leipää tai hänelle sopivaa makaronia. Vanhempien kannattaa ennen aloitusta tutustua sormiruokailun periaatteisiin. Jos on olemassa suuri riski ruokapalan nielemiselle liian suurena, tai harjoittelu halutaan aloittaa erityisen varovasti, avuksi on saatavilla esimerkiksi erilaisia pureskelupusseja, joiden läpi lapsi saa alussa suuhun ruoka-aineen makua ja tuntua, mutta palat ja murut pysyvät pussissa.

Pureskelupussin avulla vauvakin voi turvallisesti kokeilla
uusia ruokamakuja ja -koostumuksia.

Jos vanhemmat epäilevät lapsen suun motoriikan kehittyvän viiveellä, tai jos ruokavalio on niin rajattu että sormiruokailu ei ole mahdollista, kannattaa kääntyä neuvolan ja/tai oman kunnan puheterapeutin puoleen. Puheterapeutin ohjaamalla perinteisellä suujumpalla voidaan saada paljon aikaan. Lisäksi puheterapeutti osaa neuvoa hyödyllisiä erityisvälineitä sekä muita keinoja joiden avulla motoriikan kehitystä on mahdollista tukea.

Blogin kirjoittajana on puheen kehityksen ja allergioiden yhteyttä tutkinut puheterapeutti, jolla on paljon käytännön kokemusta allergiaperheiden haasteista.

Blogin kuvissa olevat tuotteet löydät Sanamaailman verkkokaupasta.