Lukuisat lapset puhuvat leikki-iässä sujumattomasti. Lyhytaikainenkin puheen sujumattomuus voi olla vanhemmalle ahdistavaa ja aiheuttaa surua ja huolta lapsen kehityksestä. Aiemmin sujuvasti puhuneen lapsen puheen muuttuminen äkillisesti tai vähitellen juuttuvaksi ja toistelevaksi on pysäyttävää, ja monet vanhemmat kaipaavat tilanteessa välittömästi apua. Kokemus siitä, että lapsi menettää jo osaamansa taidon, sujuvan puheen, voi olla ahdistava. Tilannetta pahentaa se, ettei kukaan voi tietää, kauanko puheen korjaantuminen vie aikaa.
Vielä nykyisinkin perheiltä kuulee kaikuja 1940-luvulla
vallalla olleesta aatesuunnasta, jonka mukaan änkytys syntyy vanhemman
kiinnittäessä lapsen puheen normaaliin sujumattomuuteen (tauot, lauseiden,
lauseenosien ja sanojen toistot) huomiota niin, että lapsi alkaa itsekin panna
asian merkille. Tämän myötä lapsen puheen sujumattomuus vahvistuisi (Wendell
Jonhsonin diagnosogeeninen teoria). Myös netin keskustelupalstat tänä
päivänäkin pursuvat kirjoituksia siitä, kuinka lapsen änkytykseen ei pidä
kiinnittää lainkaan huomiota.
Vanha käsitys siitä, että lapset usein kasvavat ulos
änkytyksestään pitää kuitenkin edelleen paikkansa. Tutkimusten mukaan n. 80 %:a
lapsista, joiden puheessa esiintyy änkytystä, pääsee vaivasta kokonaan eroon.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että änkytyksen häviämistä voisi jäädä
odottelemaan. Toisinaan voi vielä tavata perheitä, joissa lapsen änkytys on jatkunut
useamman vuoden ajan ilman puheterapian käynnistymistä. Puheterapiaa lapsi
tarvitsee, jos änkytyksen ensi-ilmaantumisesta on kulunut puolisen vuotta.
Välillä puheterapiaa tarvitaan jo aiemmin, jos lapsen puhetilanne on erittäin
hankala tai jos tilanne huolestuttaa perhettä kovasti. Useimmiten ensimmäisinä
kuukausina änkytyksen ilmaannuttua puheeseen riittää kuitenkin lapsen
vanhempien kanssa keskusteleminen ja perheen ja esim. päivähoidon ohjaaminen.
Änkytyksen jatkuvuus ja oireen pitkittyminen voidaan usein
tunnistaa riskitekijöiden avulla. Tiedetään, että lähisuvussa esiintyvä
pitkäkestoinen änkytys, änkytyksen alkaminen 3,5-vuotiaana tai myöhemmin, sekä
änkytyksen jatkuminen yli 6-12 kk ovat pitkittyvän änkytyksen
vaaranmerkkejä. Samoin pojilla
änkytyksen pitkittyminen on todennäköisempää kuin tytöillä. Mikäli lapsella on
puheen ja kielen kehityksessään myös muita pulmia, kuten epäselvää puheen
tuottoa tai kielellisiä pulmia, on tilanne otettava tavallista vakavammin. Mitä
useampi riskitekijä lapsella on, sitä nopeammin puheterapian on syytä
käynnistyä.
Änkytys on monesti pulma, joka jää lapsen kehitysseulassa
vaille huomiota. Änkytysoire vaihtelee, lapsi ei ehkä puhu neuvolassa tai puhuu
vain lyhyillä lauseilla. Änkytyshän muutenkin vaihtelee määrällisesti ja
laadullisesti tilanteesta toiseen ja kausittainkin, joten pulman tunnistaminen
ja hoitoon ohjautuminen riippuvat paljon siitä, kuinka selkeästi vanhemmat ottavat
asian vastaanotolla esille. Ensin siitä pitäisi vain uskaltaa puhua lapsen
kuullen!
Puheterapiaan ohjautuminen edellyttää nykyisin monilla
paikkakunnilla lähetettä (yksityissektoria lukuun ottamatta). Änkyttävän lapsen
oirekuva voi muuttua nopeasti, muutamassa päivässä puhetilanne voi vaikeutua
tai helpottua suuresti. Välillä tapaan perheitä, joiden kohdalla tulee mieleen
tarve suoranaisesta päivystysajasta. Nopea, välitön avunsaanti lasta ja
vanhempia huolestuttavassa tilanteessa voi laukaista tilanteen ja auttaa
vanhempia suhtautumaan tilanteeseen neutraalisti ja supportiivisesti. Vanhempi
on harvoin huolissaan aivan turhaan. Vaikka änkytys olisikin ohimenevä ja
kestäisi vaikka vain muutaman viikon, on huoli todellinen ja siihen pitää
vastata.
Kirjoittaja on erikoispuheterapeutti, joka on erikoistunut puheen sujuvuuden häiriöihin.
Lue lisää: Yairi,
E. & Ambrose, N. G. (2004) Early Childhood Stuttering. For Clinicians by
Clinicians.
