torstai 15. tammikuuta 2015

Paloja purtavaksi - mitä tehdä, kun lapsi pureskelee vaatteita, tavaroita tai kynsiä?


Maailma on pullollaan pienille lapsille tarkoitettuja puruleluja. On jos minkä muotoista, väristä ja mallista. On viilennettäviä ja helistimen kanssa yhdessä olevia, erilaisia purupintoja ja lähes kaikkea mitä kuvitella saattaa.


Knobby Q -kehittävä purulelu (Chewy Tubes)

Puruleluja käytetään lapsen suun alueen toimintojen kehityksen tueksi ja esimerkiksi helpottamaan hampaiden puhkeamisen aiheuttamaa kutinaa tai tutin korvikkeeksi. Joillakin lapsilla tarve pureskeluun jatkuu kuitenkin vauvavaihetta pidempään. Syynä tähän voi olla tapa tai tottumus, joka voi liittyä esimerkiksi tilanteisiin, joissa vaaditaan keskittymistä tai tilanteissa, jotka hermostuttavat lasta. Joissain tapauksissa pureskelu voi liittyä myös kehityksellisiin vaikeuksiin, kuten sensorisen integraation (SI) vaikeuksiin tai autismin kirjon häiriöihin

Lapsi hakee pureskelulla sensorista stimulaatiota eli tuntoaistimuksia. Tällöin lapsi voi yhä kouluikäisenäkin pureskella ja jyrsiä esimerkiksi vaatteita, kyniä tai omia käsiään. Pureskelu tuottaa kuitenkin erilaisia haittoja, kuten pahaa hajua sekä vaatteiden rikkoutumista. Myös muiden ihmisten reaktiot pureskeluun voivat vaikuttaa negatiivisesti lapsen itsetuntoon.


Purukoru on sosiaalisesti hyväksyttävä ja harmiton apu silloin, kun keskittyminen
tai rentoutuminen on pureskellessa helpompaa
.
Nykyään pureskelutarpeen ratkaisemiseen on kuitenkin onneksi olemassa erilaisia puremistarvetta varten kehitettyjä puruvälineitä. Niiden avulla pureskelu voidaan ohjata pois ei-toivotuista kohteista. Välineet ovat erilaisia riippuen käyttötarkoituksesta, on esim. kaulaan tai ranteeseen ripustettavia koruja, vaatteisiin avaimenperäklipsillä kiinnitettäviä purupaloja sekä erimuotoisia putkia tai tankoja.
Chew Easy -puruvälineen saa kiinnitettyä klipsulla vaatteisiin.
Puruvälineet ovat tarkoitettu suuhun vietäviksi, jonka vuoksi ne ovat valmistettu turvallisesta materiaalista, joka ei sisällä lyijyä, ftalaatteja, PVC:tä, BPA:ta tai lateksia. Puruvälineet on myös helppo pitää puhtaana, sillä useimmat niistä kestävät myös konepesua.

Mm. Grabber ja puruputki -puruvälineitä voidaan käyttää sekä
pureskelutarpeen tyydyttämiseen että oraalimotoriikan kuntoutukseen
.
Puruvälineitä voidaan käyttää myös kuntouttavassa tarkoituksessa esim. puheterapeutin suosituksesta. Pureskelun tarpeen täyttämisen lisäksi puruvälineillä voidaan harjoittaa purentaa ja purentavoiman itsesäätelyä sekä vahvistaa leuan lihaksia.

Chewable rectangle purukoru
sopii äideille ja lapsille
Pureskeltavat korut ovat sopivia sekä pienten lasten äideille, että lapsille, joilla paidan kaulus meinaa eksyä suuhun. Pienten lasten äidit jättävät usein korujen käytön, sillä vauvat repivät ja syövät niitä. Pureskeltavat korut tuovat kuitenkin myös äideille mahdollisuuden korujen käyttämiseen asusteina. 

Ne ovat lapsille turvallisia maistella, eikä kuristumistakaan tarvitse pelätä. Useimmat kaulakorut ovat varustettu turvalukoilla, jotka aukeavat riittävän kovasta nykäisystä tai ne ovat muodoltaan moninkertaiseksi venyviä joustavia kierteitä. 

Korut sopivat hyvin myös lapsille, sillä korut ovat jatkuvasti lähellä ja helposti pureskeltavissa. Kaulakorujen lisäksi pureskeltavia koruja on myös käsikoruina sekä avaimenperinä. 


Kynän purupäitä käyttäessä ei haittaa vaikka kynänpää eksyisikin suuhun.
Mikäli kynät tahtovat olla järsittyjä ja pureskeltuja, voi toimiva ratkaisu olla pureskeltavat kynän suojukset. Suojus voi peittää koko kynän tai pelkästään kynän pään. Kynään kiinnitettävä pureskeluväline voi olla joillekin paras ratkaisu, sillä se on huomaamattomampi kuin monet muut pureskeluvälineet.

Jos lapsi hakee aististimulaatiota kuitenkin mieluummin kankaasta, voi kankainen huivi tai rannenauha olla paras vaihtoehto. Myös kankainen ja pestävä pureskeluun soveltuva avainnauha on yksi mahdollisuus. 

Yleensä tavaroiden ja vaatteiden pureskelu ei siis ole vain siitä kiinni, etteikö lasta olisi opetettu käyttäytymään hyvin. Toiminnan takana voi olla useita erilaisia syitä, joiden takia lapsi hakee suun avulla tuntoaistimuksia. Keinoja tämän toiminnan hyväksyttävämmäksi muokkaamiseksi on, mutta seuraavaksi haasteeksi voi osoittautua apuvälineen mukaan ottamisen muistaminen...  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti